Hän ei ymmärtänyt miksi bussi ei lähtenyt liikkeelle. Kuskin vastaus osui suoraan sydämeen.

19- vuotias Shna Kamal Göteborgista oli lauantai-iltana bussissa matkalla kotiin. Toiseksi viimeisellä pysäkillä hän oli ainoana bussissa – mutta bussi ei lähtenytkään liikkeelle.

Hän ihmetteli, mikä on vialla, kun bussi vain seisoi paikallaan ja vilkaisi olkansa yli. Vastaus jonka hän sai bussikuskilta, on nyt tuhansien Ruotsalaisten juhlistama.

19-vuotias Shna kertoi tapauksesta Facebookissa ja hänen postauksestaan lauantai-illan tapahtumista on tykännyt jo lähes 4000 ihmistä.

”Tapasin varmasti maailman mukavimman bussikuskin! Istuin yksin bussissa, kun nainen ja poikaporukka olivat juuri nousseet bussista. Bussikuski pysähtyi pitkäksi aikaa, minkä johdosta kysyin häneltä, miksemme jatka matkaa. Hän sanoi, että haluaa pitää silmällä nuorta naista, joka juuri oli poistunut bussista. Ja näin sanottuaan, hän piti silmällä naista, kunnes tämä pääsi ovelleen ja poikajoukko jatkoi matkaansa toiseen suuntaa.

Hän myös varmisti, että pudottaa minut mahdollisimman lähelle oveani kuin mahdollista, varmistaakseen, ettei mitään tapahdu minulle! Hienompaa miestä ei voi olla. Kiitos kiltille kuskille bussissa 753, että huolehdit!”

Tämä bussikuski todella ansaitsee kaikki tykkäykset mitä voimme antaa!