maanantai, 11 maaliskuu 2019

Gibbonin reviirille on tullut kaksi tiikenrinpentua - ilkikurinen apina päättää antaa niille opetuksen

Alituisesti kiehtova eläinmaailma onnistuu hämmästyttämään meidät kerran toisensa jälkeen. Siitä löytyy todella paljon kauneutta ja ihmeitä tutkittavaksi ja siitä löytyy usein myös oma huvittava puolensakin.

Tältä videolta löytyy hyvä esimerkki tästä huvittavasta puolesta, kun saamme nähdä erään hyvin leikkisän ja rohkean pienen gibbonin.

Gibbonit kuuluvat pieniin ihmisapinoihin ja niitä löytyy luokittelusta riippuen 14-19 eri lajia. Gibboneita esiintyy pelkästään Kaakkois- Aasiassa, jossa niiden elinalueet ovat valitettavasti uhattuina trooppisten sademetsien hakkuiden myötä. Monet lajeista ovatkin sukupuuton partaalla.

Videolla pääsemme näkemään, kuinka kaksi tiikerinpentua ilmestyy leikkimään erään gibbonin reviirille, jolloin tämä kädellinen tekee selväksi sen, että kyseessä todella on hänen reviirinsä.

Tämä ilkikurinen apina härnää tiikereitä hyökkäilemällä näiden kimppuun jonkin aikaa. Onnekseen se on niin nopea ja ketterä, että tiikereistä ei ole oikein vastusta sen kiusaamiselle.

Katso itse oheinen video ja jos pidit siitä, jaa se myös ystävillesi Facebookissa!

Koiranpentujen vatsasta löytyi järkyttävä yllätys - eläinlääkäri yritti salakuljettaa heroiinia

Koira oli odottanut pitkään adptiota - tekee jotain suloista tytön tullessa katsomaan sitä

Kukaan ei ymmärtänyt miksi pelastettu lehmä valitti, kunnes he kuulivat totuuden entiseltä omistajalta

Kenguruita metsästämässä olleet nuoret miehet saavat yllättyä - kenguru ottaa todellisen erävoiton

Hylätyt koiranpennut ovat vailla emoa - löytävät itselleen yllättävän sijaisemon

40 lääkäriä avusti Alexandraa historiallisessa synnytyksessä, jollaista tapahtuu vain kerran 480 vuodessa

Uusi naurettava haaste leviää internetissä - yhä useammat vanhemmat heittävät juustoa lastensa kasvoille

8 koiranpentua pelastetaan viemäristä - pelastajat saavat yllättyä kuullessaan etteivät pennut ole koiria

Vastasyntynyt koiranpentu löytyy jalkakäytävältä - pentu osoittaa olevansa kuitenkin sinnikäs taistelija

Kynnystä pelkäävä minihevonen kerää rohkeutensa - katso kun se voittaa pelkonsa

Musertunut koira joutui eroon lehmästä joka kasvatti sen - katso kun ne pääsevät viimein takaisin yhteen

Hevonen näkee pehmolelun aidan päällä - siitä seuraa riemastuttava hetki