sunnuntai, 7 heinäkuu 2019

Eläintarhan hoitajat eivät reagoi, kun eläin on hukkumaisillaan - silloin eräs isä loikkaa apuun

Tästä eläintarhassa tapahtuneesta uroteosta on jo lähes 30 vuotta, mutta silti se nousee jatkuvasti pinnalle yhä uudelleen ja uudelleen.

Kesällä 1990 silloin 33-vuotias rekkakuski Rick Swope oli Detroitin eläintarhassa kolmen lapsensa ja vaimonsa kanssa. Tämä iloinen perheretki muuttuui pian hirvittäväksi kokemukseksi, täynnä adrenaliinia ja pelkoa.

Perhe oli juuri simpanssiaitauksella, kun tämä onnettomuus tapahtui.

Jo-Jo -niminen simpanssi joutui pakenemaan yhtä tovereistaan, kun tämä leikki sai dramaattisen käänteen.

Jo-Jo kiipesi juuri oksalle, kun se yhtäkkiä putosi alla olevaan altaaseen. Simpanssi räpiköi avuttomana vedessä ja se näytti olevan hukkumaisillaan. Yksikään eläintarhan henkilökuntaan kuuluvista ei lähtenyt auttamaan hukkuvaa simpanssia, joten silloin Rick Swope toimi vaistonvaraisesti ja loikkasi veteen pelastamaan Jo-Jota.

Rick ei lainkaan ajatellut millaiseen vaaraan hän altisti itsensä menemällä simpanssien aitaukseen ja lähestyen näitä todella voimakkaita eläimiä niiden omalla reviirillä.

Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin ja Rickin sankarillisen teon ansiosta simpanssi pelastui.

"Se katsoi minua. Minusta tuntuu että se tiesi mitä tapahtuu," Rick kertoi Chicago Tribune-sivustolle.

Katso itse tämä sankarillinen teko oheiselta videolta ja jaa se myös ystävillesi jos Rickin teko ansaitsee sinunkin mielestäsi ylistystä!

Postimiehellä on joka päivä erikoinen vastaanotto - katso kissaa, kun mies on laittamassa postia luukusta

Lapset haluavat viettää vanhempiensa kanssa aikaa - lähtevät yhdessä tanssimaan kerran viikossa

Mies alkaa laulaa hittikappaletta autossa - yllättävä ystävä tulee mukaan laulaen sydämensä kyllyydestä

Isosisko näkee pikkuveljensä ensimmäisen kerran - pikkutytön reaktio kertoo selvästi hänen tunteensa

Nuori tyttö käy joka päivä tapaamassa aasia - aasin reaktio ystäväänsä on uskomattoman suloinen

Omistaja aikoo viedä koiran eläinlääkäriin - nokkela koira yrittää vältellä käyntiä huvittavalla tavalla

Hevonen heittäytyi maahan ja alkoi piehtaroida - sitten se tekee jotain mikä on saanut tuhannet nauruun

Tarvitset vain 15 minuuttia ja kolme ainesosaa - näin luot herkullisen jälkiruoan

Pikkuiset kaksoset istuvat keskenään olohuoneessa - vanhempien kuvaama video on riemastuttanut tuhansia

Suloinen hämähäkki nimeltä Lucas voi parantaa hetkessä hämähäkkikammon - katso itse

2-vuotias poika alkaa tanssia yleisön edessä - onnistuu yllättämään kaikki ottamalla lattian haltuunsa

Karhunpentu on joutunut ongelmiin jyrkässä rinteessä - emo seuraa avuttomana pentunsa taistelua