Äiti on synnyttänyt kolme lasta kahdessa vuodessa – näyttää miltä hänen vatsansa todellisuudessa näyttää

Äiti on synnyttänyt kolme lasta kahdessa vuodessa – näyttää miltä hänen vatsansa todellisuudessa näyttää

torstai, 12 lokakuu 2017


Jokainen joskus raskaana ollut nainen tietää, että 9 kuukauden raskauden jälkeen, vartalo ei ole täsmälleen samanlainen kuin ennen raskautta.

Monille naisille se asia on henkisesti vaikea hyväksyä, mutta toiset pystyvät olemaan ylpeitä siitä, mitä heidän elimistönsä on saanut aikaan.

Eliza Curby kuuluu tähän viimeisempään luokkaan ja hän myöntää, että hänen vartalonsa on täysin erilainen kahden raskauden jälkeen.

Eliza on synnyttänyt kolme lasta 3 vuoden aikana ja hän kertoo Instagramissaan tämän ajan olleen hänelle vaikeaa.

Kaksi raskautta seurasivat toisiaan nopeasti, sillä Eliza tuli raskaaksi vain kuusi viikkoa ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ja tällä kerralla hän kaiken lisäksi odotti kaksosia.

Tämä jätti jälkensä hänen vartaloonsa. Hän päätti jakaa tarinansa Instagramissa ja kuvat saivatkin valtavan suosion.

Kaksosraskaus oli muuttanut hänen vartaloaan todella paljon, mutta sen sijaan, että olisi piilotellut ”arpiaan”, hän päätti jakaa kuvat vartalostaan sosiaalisessa mediassa.

Eliza sanoo, että oli sekä fyysisesti, että psyykkisesti haastavaa kantaa kaksosia vatsassaan. Kertomalla avoimesti kokemuksistaan, hän toivoo pystyvänsä auttamaan toisia raskaana olevia naisia.

Instagramissaan Eliza näyttää avoimesti kaikki merkit, rypyt ja venymäjäljet ja häntä ylistetään siitä ympäri maailman.

Julkaisussaan Eliza korostaa tästä aiheesta keskustelua ja sen tärkeyttä kaikille.

”Koska…

Koska en häpeä arpiani.

Koska olen ylpeä siitä, mitä vartaloni on saavuttanut.

Koska monilla naisilla on tapana peittää tämä.

Koska kuuluisat naiset ovat jakaneet epärealistisia kuvia äitiydestä ja miltä näyttävät kolme viikkoa synnytyksen jälkeen.

Koska tunnen olevani kaunis omassa ihossani – vaikka sitä on paljon ylimääräistä!

Koska kauneudella on monia muotoja.

Koska pystyn.

Koska sinunkin pitäisi olla ylpeä.

Tässä minä olen… koska rakastan vartaloani.”

Mitä mieltä sinä olet Elizan sanoista ja kuvista? Jos olet samaa mieltä hänen kanssaan, jaa tämä artikkeli ystäviesi kanssa!

Kadulla kulkeva koira huomaa kissanpennun ja hyökkää sen kimppuun – saa huomata, ettei olisi kannattanut

Isä yrittää saada poikaansa irti 2 tunnin ajan – ratkaisu millä poika saatiin irti, on naurettavan helppo

32- vuotias synnytti kuolleen pojan – saa tietää mitä hänen vatsassaan on ollut jo useamman vuoden ajan

Monet ovat yrittäneet, mutta harvat onnistuneet – löydätkö sinä kissan kuvasta 30 sekunnissa

Mies alkaa laulaa suihkussa ollessaan – katso miten mahtavasti koira reagoi omistajansa lauluun

Toimittaja haastattelee kanafarmaria – yhtäkkiä hän hoksaa jotain, joka saa hänet hervottomaan nauruun