sunnuntai, 14 huhtikuu 2019

3-vuotias uskaltaa laulaa kansallislaulun tuhansien edessä - katso kun hän esittää sen virheettömästi

3-vuotias Drake Grillo teki historiaa nuorimpana kansallislaulun esittäjänä tuhatpäisen yleisön edessä. Nyt hänestä on tullut maailmankuulu kun sadat tuhannet ihmiset ovat nähneet hänen suloisen esityksensä.

Drake Grillosta tuli nuorin Amerikan “The Star-Spangled Banner” kansallislaulun esittäjänä "The Carrier Dome"- areenalla. Hän onnistui täydellisesti esityksellään ja tämän lisäksi hänessä ei näkynyt jälkeäkään hermostuneisuudesta, vaikka yleisönä oli huikeat 6000 ihmistä.

 – En usko, että hän edes ymmärsi kuinka iso yleisö oli, Jaken äiti kertoi Syracuse Post-Standard- uutisten haastattelussa.

 – Emme kysyneet häneltä lainkaan hermostuttaako hänrtä. Hän ei luultavasti edes ajatellut asiaa. En usko että hän edes ymmärtää mitä hermoilu oikein on.

Emme tiedä kumpi on vaikuttavampaa, se ettei hän hermoillut lainkaan vai se että hän todella muisti kappaleen sanat noin helposti!

Katso itse tämä suloinen video ohesta!

Muuli pakenee liekkejä ja putoaa altaaseen - se kiittää pelastajiaan todella upealla tavalla

Kissa ja kettu katselevat toisiaan vihaisen näköisesti - sitten ne kuitenkin tekevät jotain yllättävää

Omistaja laskee vettä ammeeseen - kun hän laittaa kissanpentunsa veteen, tapahtuu jotain yllättävää

10 merkkiä jotka kertovat, että sinun tulisi juoda lisää vettä

Poika saa ensimmäisen palkkansa ja maksaa sillä vanhempiensa talolainan

Pikkuinen pentu löytyy lähellä kuolemaa pahvilaatikon takaa - pelastajat saavat nähdä jotain erityistä

Kissanpentu oli heikkona ja sen ei uskottu selviytyvän - tältä se näyttää vuosi myöhemmin

Nuori, 10- vuotias poika laulaa kappaleen "Imagine" ja video leviää hurjaa vauhtia ympäri maailman

12 huvittavaa kuvaa täysin "viattomista" eläimistä, jotka eivät lainkaan tiedä mistä sotku on ilmestynyt

Hevonen löytää jotain erikoista aitauksestaan - lopputulos on saanut miljoonat purskahtamaan nauruun

Suloinen video hirviemästä, joka auttaa vastasyntynyttä  vasaansa kulkemaan tien yli

Pikkuinen koira näkee aidan takana poliisihevosen - miljoonat ihmiset ovat katsoneet niiden kohtaamisen